Lempäälän voimailijat

Lempäälän voimailijat

torstai 31. joulukuuta 2015

Rautaista uutta vuotta!

Kiitoksia kaikille LeVon toimintaan osallistuneille ja erittäin hyvää ja rautaista uutta vuotta 2016!!!

torstai 12. marraskuuta 2015

SuperTotal 2015

Levo ja LeKin painonnostajat järjestävät 5.12. SuperTotal-kilpailun Hakkarissa.
Kilpailu alkaa kello 12 ja punnitus on kello 11-11.45. SuperTotal-kilpailussa siis yhdistyvät voimanosto ja painonnosto. Paikalle saa tulla katsomaan ja jos osallistuminen kiinnostaa niin ota yhteyttä jommankumman seuran edustajaan.

Kilpailun päätteeksi saunailta, josta tarkemmin tietoa Hakkarin alasalin ilmoitustaululla (osallistumislista)

tiistai 13. lokakuuta 2015

Aikataulun muutos!!!

Tulevan lauantain voimanostokisat alkavat klo 12.00

Nostajat paikalle 11.30 viimeistään!

tiistai 6. lokakuuta 2015

TAAS MENNÄÄN!

No niin, sivuston ylläpitokin alkaa palaileen "lomilta" ja ifoa alkaa tulemaan taas täältäkin kautta!

Syksyä pukkaa ja kisoja järjestellään.
Ensimmäisenä vuorossa VOIMANOSTOKISAT lauantaina 17.10 Hakkarin alasalilla (klo 13.30 alkaen, nostajat paikalle ainakin puolta tuntia aikaisemmin).
Mukaan sopii kaikki seuran jäsenet ja LeKin painonnostajat. Jos Lempäälän alueelta löytyy nostajia, jotka eivät kuulu kumpankaan seuraan ja halukkuutta olisi osallistua kilpailuun, voi asiasta tiedustella Kari Rintalalta 040 4503 777.


Kilpailun aikatauluun saattaa tulla vielä muutoksia!

Ennen Joulua järjestetään lisäksi vielä SUPERTOTAL-kisat, yhdessä Lekin painonnostajien kanssa. Alustava aikataulu olisi Marras/Joulukuun taitteessa. Lisätietoja tulossa lähiaikoina...


tiistai 16. kesäkuuta 2015

Hupparit, housut ja support T-paidat

LeVon support T-paidat on nyt saatavilla. Nouto Hakkarista, seuran harjoitusvuorojen aikaan.

Support Junior (koot 90 - 160 väliltä) HINTA 10e
Support T-paita (miesten ja naisten) HINTA 15e

Hupparit ja housut tulevat painatuksesta 18.6 mennessä!
Jos joku haluaa hupparia ja/tai housua ennen Juhannusta, voi tulla torstaina Hakkarista hakemaan klo 17.00 - 18.00 välisenä aikana.
Asiasta voi tiedustella : Juha Nygren 040 8310 410 tai Kari Rintala 040 777 4503
HUPPARI 50e
HOUSUT 45e


Vaatteiden maksu seuran tilille: (IBAN): FI03 4252 1520 0363 31
Viestiin vaatteiden määrä ja koko!
Voi maksaa myös käteisellä noudettaessa!
Kuittaus seuran vihkoon vaatteet saatuanne.

Hupparit ja housut ensisijaisesti ne varanneille!

Support-paitoja saadaan nopeasti/tarvittaessa lisää, jos kesken loppuvat

SEURAN PAIDAT PAINATETAAN KOKOLOGOLLA LEMPÄÄLÄSSÄ


maanantai 15. kesäkuuta 2015

OBS!

Juhannuksena on Hakkarin kuntosali suljettu. Eli pe 19.6 ja la 20.6 on sali kiinni.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

VP15 -kisavideo-

Voimamieskilpailun kisakooste!

torstai 21. toukokuuta 2015

Seuran treenivuorot kesällä!

LeVon treenivuorot Hakkarin alasalilla kesällä!

Ajalla 1.6 - 31.8.2015

MA 16.00 - 17.30

KE 16.00 - 17.30

PE 16.00 - 17.30


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

VM-kisan "traileri"

Voimailupäivän voimamieskilpailun videot tulossa pian....

maanantai 18. toukokuuta 2015

VP2015 raportti

Säät suosi taas voimailijoita Lempoisten uimalassa!

Jälleen on yhdet voimailupäivät pidetty. Lauantaina 16.5.2015 järjestetylle tapahtumalle saatiin hyvä osanotto, niin kilpailijoiden, kuin yleisönkin puolesta.
Päivä alkoi voimamieskilpailulla klo 13.30, johon osallistui 8 reipasta voimailijaa.
Kilpailijat: Matti Laakso, Kari Lahti, Jarkko Liimatainen, Juha Nygren, Juuso Nieminen, Rami Jokinen, Jussi Harmaala ja Vesa Hälvä

Kisa aloitettiin autonvedolla, jossa kuormana oli pakettiauto.Autoa vedettiin istualtaan.
Seuraavana lajina oli tukkipunnerrus, joka ratkaistiin maksimimäärällä. Jokaisella kilpailijalla oli 4 yritystä.
Tästä jatkettiin farmarikävelyllä, jossa kannettavien "salkkujen" yhteispaino oli n.150kg. Minuutin suoritusajalta mitattiin matka.
Neljäntenä lajina oli krusifiksi, jossa kahta vesiämpäriä( yht 15kg) piti kannatella (kädet vaakasuorassa) mahdollisimman pitkään.
Viimeisenä ja uutena lajina oli Conaninpyörä, jossa kuormana yhteensä n.160kg. Minuutin suoritusajalta mitattiin matka.
Juuso Nieminen

Jarkko Liimatainen

Juha Nygren

Matti Laakso

Kari Lahti

Vesa Hälvä

Kilpailijat suoriutuivat hienosti kaikista lajeista. Harmittavasti Rami Jokinen loukkasi itsensä tukkipunnerruksessa, eikä voinut jatkaa kilpailua loppuun.

Ruokailun jälkeen jatkettiin otevoimakisalla. Tässä skapassa oli 3 eri lajia ja mukaan sai osallistua kaikki halukkaat.
Rennommassa tunnelmassa mittailtiin päivän "rautakouraa"
Seppo Korpinen

Mika Häkli

Timo Lehtimäki


Otevoimakisan jälkeen jatkettiin kisasaunalla ja palkintojen jaolla!
Päivän parhaat palkittiin LeVon mitalein, sekä Qualitas lisäravintein. Isot kiitokset kilpailijoille, toimitsijoille, talkooväelle, sekä tapahtuman tukijoille!!!
Voimamieskisan 3 parasta. (vas) Matti Laakso, Juha Nygren ja Juuso Nieminen

Ensi vuonna taas järjestetään voimailupäivä uudestaan!

Kisavideo tulossa pian....



perjantai 15. toukokuuta 2015

Käyntejä sivuilla!

LeVon kotisivut on saavuttanut 50 000 katselukertaa!

Kävijämäärä kasvaa kuukausittain ja näkyvyyttä saadaan. Kiitokset kaikille seuran "infoojille"!!!!


torstai 14. toukokuuta 2015

VP15 - Otevoimakisan lajit



Voimailupäivän OTEVOIMAKISA klo 17.00 alkaen. Kaikki halukkaat saavat osallistua.

Kolme lajia:
1."Rolling Thunder"
2.Kuula
3.Kanttiputki

Kaikissa nostomuodoissa pyritään saamaan mahdollisimman suuri paino ylös.
Noston yrityskerrat - ei rajoitettu.
Jokaisessa lajissa kuitenkin aina lisätään kuormaa, ei vähennetä!

Tarkemmat tiedot paikanpäällä!


Voimailupäivä 2015 INFO

tiistai 12. toukokuuta 2015

VM-kisan välineistön testailua!

Lastukassa 11.5 testailtiin voimamieskisan välineistöä!

Conanin pyörä toimi hyvin ja "kisakuorma" on n.160kg (putki mukaan lukien). Autonveto rullas myös mukavasti. Kisassa vedettävä auto on Ford transit (videolla)


Voimamieskilpailuun sopii vielä osallistujia mukaan!
Ilmottautuminen: Juha Nygren(vpj) 040 8310 410 nyga80@gmail.com


torstai 7. toukokuuta 2015

VM-kisa infoa

Voimailupäivä 16.5.15

Voimamieskisa klo 13.00 alkaen

LAJIT:

1.Autonveto köydellä
- pakettiauto vedetään istuen n. 10 metrin matka - nopein aika voittaa

2.Tukkipunnerrus
- maksimipunnerrus.4 yritystä/kilpailija. Aloitus (70kg) - tästä 5 kilon korotuksilla. Tukissa olevaa kuormaa ei vähennetä kilpailun aikana. Kilpailija voi jättää korotuksia väliin.

3.Farmarikävely
- Painot yhteensä n.150kg. 1 minuutti aikaa, josta mitataan matka. Kierretään kahta keilaa, joiden väli 15 metriä.

4.Krisifiksi
-Nojataan "telinettä" vasten. Kannatellaan kahta ämpäriä, joiden paino yht.18kg.

5.Conaninpyörä
- kierretään ympyrää (säde n.3 metriä) kannatellen putkea sylissä, jossa lisäpainot (yht. n.120kg).
Yksi minuutti aikaa. Mitataan matka.


VM- kisaajille luvassa mm. Qualitas-tuotepalkintoja.
Info kilpailijoille tuntia ennen kisaa. (Lajit ja säännöt). Kisapaidat kaikille osallistujille!

Voimailupäivää vahvasti tukemassa !




Lisätiedot ja ilmottautuminen:
Juha Nygren(vpj) 040 8310 410 nyga80@gmail.com

 Kari Rintala (pj) 040 777 4503   kari.rintala@walpella.com


Lajeihin ja sääntöihin voi tulla muutoksia. Pyrimme kuitenkin viemään kisan läpi n. kahdessa tunnissa (HUOM! säävaraus). Jokainen osallistuu voimamieskilpailuun omalla vastuullaan!
Otevoimakisa klo 17.00 alkaen. Kesto n.tunti! 

tiistai 28. huhtikuuta 2015

VP-kisapalaveri!

Voimailupäivän järjestäjien palaveri Hakkarissa 29.4 klo 18.00 alkaen.

Käydään läpi VP-aikaulu ja tehtäväjaot.

Voimailupäivä 2015 VM-kilpailun infoa!

Uutta kalustoa valmistumassa VM-kisaan.

Voimailupäivä 16.5.2015 
 

Voimamieskilpailun lajit:
*AUTONVETO KÖYDELLÄ
*TUKKIPUNNERRUS
*FARMARIKÄVELY
*KRUSIFIKSI
*CONANIN PYÖRÄ
 

VM-kisaan ilmottautuminen ja lisätiedot:
Juha Nygren nyga80@gmail.com tai tekstiviestillä 040 8310 410

OBS!
Voimamieskilpailu on tarkoitettu lähinnä LeVon ja Lekin painonnostajien jäsenille, sekä seuran sponsoreille! Voimme ottaa mukaan "pari ulkopuolistakin", jos tilaa jää.
Asiasta voi tiedustella: Kari Rintala 040 777 4503 tai Juha Nygren 040 8310 410

VM-kisa alkaa klo 13.00 ja kestää n. 2,5-3 tuntia.
Kilpailun lajeihin ja aikatauluun saattaa tulla vielä muutoksia!
VP15 info
Tarkempi info huomisen palaverin jälkeen.

Infoa seuran uusista vaatteista!

Kaikki uudet T-paidat lähtevät tilaukseen parin viikon sisään!
Infoa tulossa kun paidat tulevat painatuksesta.





Hupparit ja housut tilataan tuonnempana!
Toimittajalta on lähes kaikki huppareiden ja housujen koot lopussa, joten etsimme parasta aikaa uutta toimittajaa. Tietoa tulee heti kun löydämme uuden toimittajan, tai "vanhalle" tulee lisää kamppeisiin täydennystä.
Pahoittelut kaikille! Pyrimme hankkimaan uudet vaatteet mahdollisimman pian.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Hallituksen kokous!

LeVon hallitus kokoontuu Hakkarissa 8.4 klo 18.00 eteenpäin. (heti harjoitusvuoron jälkeen)
Paikalle voi osallistua muutkin seuran jäsenet. Kokouksen kesto n.30 min.
-aiheena mm. seuran organisaation muutokset ja vaatetilaukset

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

OBS!

Pääsiäisenä on Hakkarin kuntosali suljettu muina aikoina, paitsi lauantaina!
Sali on lauantaina normaalisti auki (pe, su ja ma kiinni)

Hakkarin kuntosalin aukioloajat

torstai 26. maaliskuuta 2015

VP15



Voimailupäivä järjestetään 16.5.2015 ja tapahtumapaikka on taas perinteisesti Lempoisten uimala!

Ohjelmassa on voimamieskilpailu ja mahdollisesti otevoimakisa. Illan päätteeksi kisasauna kilpailijoille ja järjestäjille.

Infoa tulossa lähiaikoina!

Talkoo- ja toimitsija"porukkaan" tarvitaan vielä väkeä, joten kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä
Juha Nygren 040 8310 410 nyga80@gmail.com
Kari Rintala  040 777 4503 kari.rintala@walpella.com

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Facebook!

Nyt LeVokin siirtynyt "nykyaikaan" ja seuralle on tehty FACEBOOK-sivut!

Käykää kurkkaamassa!
https://www.facebook.com/lempaalanvoimailijat

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Uusia vaatteita tilaukseen!



UUDET SEURATUOTTEET 2015
Laitamme uusia vaatteita tilaukseen HUHTIKUUN aikana ja nyt ”kartoitamme” tilausmääriä!
UUDET VAATTEET:
*TREENIPAITA (T-paita seuran ja sponsoreiden logoilla) – (20-25e)
*SUPPORT T-PAITA (kannatuspaita) – (15-20e)
*HUPPARI (laadukas malli, enemmän painatuksia) – (50 – 70e)
*T-PAITA ”junior” (seuran logoilla) – (10 – 15e)
*T-PAITA (NAISTEN MALLI, samoilla painatuksilla, kuin treenipaita) – (20-25e)
*HOUSUT (sama malli kuin ennenkin) – (45-50e)
Tarkkoja hintoja ei voi vielä sanoa, ennen kuin tilausmäärät ovat selvillä.  Painatuskustannuksista johtuen emme tilaa tuotteita, joille ei ole kysyntää kuin yksi tai kaksi kappaletta. Osa tuotteista voidaan tilata ns. toisessa erässä  (esim. syksyllä)
HOUSUISTA JA HUPPAREISTA SITOVAT TILAUKSET!

Tilaukseen:
Nimi
Puh.
Tuote ja kappalemäärä
Koko (juniorkoot senttimetreinä)

Kaikki tilaukset tämän jutun alareunaan KOMMENTIT kohtaan

T-paitoja tilataan runsaasti, joten kaikille riittää varmasti (vaikka ei olisi tilausta tehnytkään!)
Hupparit ovat laadukkaampaa materiaalia, kuin edelliset. T-paidat (treenipaidat ovat ”istuvampaa” mallia).
Lisätiedot:
Kari Rintala 040 777 4503 kari.rintala@walpella.com
Juha Nygren 040 8310 410 nyga80@gmail.com

Qualitas uutisia!

Qualitaksen kreatiinille ja beeta-alaniinille virallinen anti-doping sertifikatti!
Linkki tästä


keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

SVRY lisenssi ja ADT-sopimus

Osallistuakseen Suomen voimapunnerrus ry:n alaisiin kilpailuihin, on nostajan maksettava kilpailuoikeusmaksu (lisenssi) joka on 2015 vuodelle 25e, sekä täytettävä ja allekirjoitettava ADT-sopimus, joka lähetetään kirjeitse! ohje tästä

Huom! 
Jokainen kilpailija maksaa itse lisenssin ja kilpailun osallistumismaksut! LeVo hyvittää lisenssin seuran jäsenelle maksutositetta vastaan.

Lopelle kilpailemaan lähtevät nostajat!
Laittakaa täytetty ADT-soppari postiin VIIMEISTÄÄN 16.3 ja lisenssi kannattaa maksaa samaan pvm:n mennessä!
Muistakaa myös hoitaa kilpailun osallistumismaksu ajoissa.(16.3 viimeistään)

Toisto- ja Maksimivoimapunnerrus 22.3.2015 Loppi

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kisareissuun Lopelle!

Voimapunnerruskisat Lopella 22.3.2015
kilpailuilmoitus tästä 
www.svry.fi

Nyt olis hyvä mahdollisuus lähteä tutustumaan Voimapunnerrukseen, joko katsomaan tai kilpailemaan.
Lempäälästä lähtee porukka Lopelle klo 8.00, kisapäivän aamuna. Alustavasti on suunniteltu, että kahdella autolla mennään. (tarkempaa tietoa vielä tulossa)

Jos on halukkuutta osallistua kilpailuun nostamaan, kannattaa hoitaa SVRY:n jäsenmaksu ja ADT-sopimus PIKIMMITEN kuntoon.ohje tästä
LeVo hyvittää jäsenmaksun jäsenilleen maksutositetta vastaan

Lopella nostetaan molemmat Voimapunnerruslajit, eli Maksimivoimapunnerrus ja Toistovoimapunnerrus.
Näma kisat ovat  ERITYISESTI TARKOITETTU ENSIKERTALAISILLE! 
Nostamaan voi lähteä molempia lajeja, tai vaan yhtä lajia.
(ei tarvitse olla Lempäälän voimailijoiden jäsen osallistuakseen tai mukaan lähteäkseen)

Suomen voimapunnerrus ry, SVRY lajiesittely

Kaikkiin (Voimapunnerrukseen liittyviin) kysymyksiin vastailee LeVon puolesta: Juha Nygren nyga80@gmail.com tai varmemmin 040 8310 410.
Kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä, jos on epäselvää!


Mukaan lähtevät voivat ilmoitella:

 Kari Rintala (pj) 040 777 4503 kari.rintala@walpella.com tai Juha Nygren(vpj) 040 8310 410 nyga80@gmail.com

Tai tulkaa jutulle Hakkarissa, seuran harjoitusvuorojen aikaan!






keskiviikko 25. helmikuuta 2015

OBS!

Lauantain 28.2 treenivuoro ALKAA POIKKEUKSELLISESTI klo 15.30

Olympianostajat ry pitää painonnostoleiriä Hakkarissa klo 10.00-15.30
Jos jollain jää lauantaina treenit väliin muuttuneen ajankohdan vuoksi, voi sunnuntaina mennä harjoittelemaan klo 13.00 jälkeen painonnostajien vuorolla

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Salikisan tulokset

Lauantaina 21.2 punnerrettiin raw-penkkiä (eli klassinen penkkipunnerrus) Hakkarissa.
Salikisat mentiin seitsemän nostajan voimin ja saatiinpa mukaan taas pari ensikertalaistakin!

Kilpailut toimivat samalla ns. loppuhuipennuksena kahdelle LeVolaiselle, Timo Lehtimäelle ja Juha Nygrenille, jotka olivat aloitteneet 6 viikkoa sitten "Venäläisen penkkipunnerrusohjelman".




Ilmari Alenius nosti hienosti ensimmäiset kisansa!

Jari Vuorinen näytti nostoillaa, että voimaa löytyy!

Jussi Harmaala tuo 147,5kg varmasti ylös!

Kilpailun kolme parasta palkittiin mitalein, sekä Qualitas lisäravintein!

Kiitokset kaikille osallistuneille, sekä talkooväelle!

tiistai 10. helmikuuta 2015

Infoa!

Hyvin on lähtenyt vuosi käyntiin ja treeni näyttää maistuvan LeVolaisille!
Seuraan on tullut muutama kaveri lisää, sekä kiinnostusta seuran toimintaan on ollut mukavasti.

Tälle vuodelle on suunniteltu runsaasti "salikisoja", joista seuraavat ovat RAW-PENKKIPUNNERRUS (21.2). Tästä jatketaan Voimanosto- ja Voimapunnerruskisoilla ennen syksyä.
Woimailupäivä pidetään taas keväällä (toukokuussa), sekä SuperTotal-kisat, yhteistyössä Lekin painonnostajien kanssa syksyllä
Seuralle on hankittu iso nippu mitaleja "omalla logolla", joita laitellaan tulevissa kisoissa tarjolle!

Ne jotka eivät ole vielä maksaneet jäsenmaksua ja toimittaneet jäsenrekisterikaavaketta seuralle, pyydetään hoitamaan asia pikimmiten!Jäsenrekisteri

Sponsoreita etsitään vielä maaliskuun loppuun asti, jolloin laitetaan seuran uudet kamppeet tilaukseen. Tulossa on mm. T-paidat (treeni/kilpailu), Support T-paidat (myös lasten koot), sekä Hupparit (uusilla painatuksilla).Sponsorit 2015-2016

Seurariipuksia on vielä jäljellä. Hakkarista voi tulla kyselemään LeVon harjoitusvuorojen aikaan.LeVo seurariipus

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Raw-penkkipunnerruskisat tulossa!

Lempäälän voimailijat järjestävät Klassisen penkkipunnerruksen salikisat Hakkarissa.
Kilpailu alkaa klo 13.30 alasalissa.
15 ensimmäistä mahtuu hyvin mukaan, jos kysyntää riittää reilusti, voidaan ottaa enemmänkin nostajia mukaan. (tällöin nostetaan kahdessa ryhmässä)

Punnitus klo 12.00 - 13.00 (alasali). Mukaan ilmottauduttava 19.2 mennessä.
Ilmottautuminen KARI RINTALA 040 777 4503
Kilpailu mennään IPF-säännöillä, pl. nostotrikoo ei ole pakollinen.Kisa ratkaistaan WILK'Sin pisteillä, eli nostajan paino suhteutettuna nostettuun kilomäärään.
Salikisat on lähinnä tarkoitettu Lempäälän alueen nostajille. Osallistuakseen EI tarvitse kuulua mihinkään seuraan tai liittoon!

Parhaille luvassa palkinnot!

Info ja lisätiedot: Kari Rintala  kari.rintala@walpella.com
                          Juha Nygren  nyga80@gmail.com


Vetokunkku-kisakooste


lauantai 31. tammikuuta 2015

MaVe-kisan tulokset!


LeVon järjestämät "vetokisat" on nyt vedetty ja voittaja on selvillä!
Jussi Harmaala veti kilpailun kovimmat raudat, 252,5kg ja samalla oman ennätyksensä!
Jussi Harmaala "VETOKUNKKU" 252,5kg

Ilmottautuneita kisaan oli alun perin 10, mutta viimehetken peruuntumisista johtuen mentiin skapat 7 nostajan kesken.
Kisassa kuitenkin lähes kaikki rikkoivat omat ennätyksensä, joten isot onnittelut siitä nostajille!
Juuso Nieminen 185kg ja omat enkat!

Vesa Hälvä tuo 200kg varmasti ylös!



Kiitokset kaikille osallistuneille, erityisesti kisan kuuluttaja/tulospalvelun ja kirjapidon hoitaneelle Seppo Korpiselle, sekä Tuomareille: Rami Harmaala, Kari Rintala ja Matias Holopainen!

Kisakooste videona tulossa pian..

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Maastavetokisan osallistujat

MaVekisaan ilmottautuneet (tilanne 25.1)


Vesa Hälvä, Matti Laakso, Pekka Harmaala, Jussi Harmaala, Rami Jokinen, Timo Lehtimäki, Kari Lahti, Jarkko Liimatainen, Juuso Nieminen ja Juha Nygren

Eli 10 nostajaa ilmottautunut mukaan. Muutama sopii vielä sekaan!

tiistai 20. tammikuuta 2015

Seurariipus!

LeVon seurariipuksia saatavilla! Hinta 10e/kpl, voi tulla hakemaan seuran kaapista harjoitusvuorojen aikaan. Maksu noudettaessa tai seuran tilille FI03 4252 1520 0363 31 ( viestikenttään "seurariipus").

Kaikki "tuotto" käytetään seuran toimintaan ja välinehankintoihin!

Seurariipus on kaikille jäsenille ja LeVon kannattajille. Rajoitettu erä! (tarvittaessa tilataan lisää)

torstai 8. tammikuuta 2015

Sponsoreita etsitään!

Seuralle haetaan tukijoita vuosille 2015 - 2016

Seuramme etsii Lempäälän seudun yrityksistä mainostavia sponsoreita toimintamme tukemiseen

Myytävä mainostila on 2015 (keväällä) käyttöön tulevissa seuran treenipaidoissa, sekä Lempäälän voimailijoiden kotisivuilla (yrityksen logo ja linkki) seuraavat kaksi vuotta.

Sponsorituki käytetään mm. välinehankintoihin, seuran tapahtumien järjestämisiin, kilpanostajien lisensseihin ja koulutukseen.

Tavoitteenamme on kehittää voimaurheilun mahdollisuuksia Lempäälän seudulla ja tarjota seurana mahdollisimman hyvät puitteet harjoittelulle.


 Mainokset treenipaitoihin ja kotisivuille

Yksittäisen mainoksen arvoksi olemme määritelleet (min. 200e), joka sisältää painatuksen seuran vaatteisiin (harjoitus- ja kannatuspaidat), sekä mainoksen ja linkin LeVon kotisivuille seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.
Mainoksen koko määräytyy tuen mukaan!

Seuraa voi tukea myös pelkällä kotisivuillemme tulevalla mainoksella (min. 50e)


LeVon jäsenille on seuran kaapissa "kirjallista materiaalia" mahdollisia sponsoreita varten.
Yhteistyöstä seuran tukijoiden kanssa voidaan sopia myös tapauskohtaisesti!



maanantai 5. tammikuuta 2015

Jäsenrekisteri 2015

Lempäälän Voimailijoiden(kin) "byrokraattinen" toiminta kehittyy ja seuratoiminnan hallinnoinnin puolelle tehdään parannuksia.
Jäsenrekisteri-lomakkeet löytyvät nyt LeVon kaapista, Hakkarin alakerrasta. Toivomme, että kaikki vanhat ja uudet jäsenet tulisivat täyttämään lomakkeen (seuran harjoitusvuorojen aikaan) Tammikuun loppuun mennessä!
Huom! Täytetyn jäsenrekisteri-lomakkeen liitteeksi tulee laittaa TOSITE maksetusta jäsenmaksusta, vuodelle 2015!


Lempäälän voimailijoiden jäsenmaksu vuodelle 2015, on 60e
18 vuotiaille ja alle, 20e
Kannatusjäsenyys 20e

Seuran tili (IBAN): FI03 4252 1520 0363 31
Jäsenmaksun yhteydessä viestikenttään "oma nimi" ja JÄSENMAKSU 2015

INFO
Kari Rintala (pj) 040 777 4503 kari.rintala@walpella.com

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Annin voimakauppa!

http://www.voimakauppa.com/
Käykääs kurkkaamassa uusi ANNIN VOIMAKAUPPA. josta löytyy mm. varusteita, välineitä ja huoltotuotteita.

torstai 1. tammikuuta 2015

SVNL LISENSSI 2015


Julkaistu: 29.12.2014
Suomen Voimanostoliitto siirtyy 1.1.2015 alkaen lisenssien ja antidopingsopimusten osalta sähköiseen järjestelmään.
Lisenssi ja sopimus suositellaan lunastettavaksi samaan aikaan. Tämän ostoksen voi tehdä tästä linkistä tai valitsemalla verkkosivujen etusivun palkista SVNL ja sen alapalkista Osta lisenssi.
Lisenssit/sopimukset-luettelo päivittyy automaattisesti alle minuutin viiveellä. Luettelon voi tarkistaa tästä linkistä

Lempäälän voimailijoiden jäsenille Suomen Voimanostoliiton lisenssi on ilmainen! LeVon jäsenen on kuitenkin ensin ITSE maksettava lisenssi, jonka jälkeen MAKSUTOSITETTA vastaan seura "palauttaa" saman summan jäsenen tilille!