Lempäälän voimailijat

Lempäälän voimailijat

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Janne penkkasi kolmanneksi

Lempäälän penkkikisat voittanut Janne Äikäs sijoittui kolmanneksi Euran lähes perinteisissä ravintolapenkkareissa. Osmantuvassa lauantai-iltana 19. tammikuuta Janne nosti saman 200 kiloa kuin kisan neljäs ja viides, mutta oli näitä kevyempi.
- Aloitus 190 kiloa painoi tajuttomasti ja toinen nosto 200 kilosta jäi välille. Kolmannella laskin tangon niin nopeasti kuin kykenin, Janne tilittää.
Kuntoaan epäillyt Janne pähkäili pitkään, lähteekö lainkaan Euraan. Toista viikkoa kestänyt harjoitustauko oli vienyt tuntuman rautaan.
- Positiivista oli havaita, että pieni muutos treeneissä oli tuonut puhtia kolmanteen nostoon. Yleensä mehut ovat kahden noston jälkeen vähissä, Janne toteaa.

Euran ykkönen oli Toni Salin 260 kilolla. Allan Jokinen nosti 210 kiloa. Voittaja kuittasi 700 euroa palkintorahoja. Kisan kakkonen sai 350 ja kolmonen 150 euroa. Lisäksi kainaloon annettiin pokaali ja tuotepalkintoja.

lauantai 19. tammikuuta 2008

Pekka ylitti SM-tulosrajan















Kaksi tyytyväistä: Pekka ja hänen isänsä Raimo Harmaala - SM-kisoihin, mars!

Lempäälän Voimailijoiden Pekka Harmaala kokosi lauantaina 19. tammikuuta 400 kilon yhteistuloksen Laitilassa. Juuri 18 vuotta täyttänyt juniori toi 150 kiloa ylös kyykystä. Ei lainkaan huono ajatellen sitä, että alle 60-kiloisissa nostava Pekka aloitti kyykkyharjoitukset syksyllä ja ehti ottaa kaksi täyttä harjoitusta nostotrikoo yllään.

Penkkipunnerruksen aloitus jätettiin 85 kiloon, koska tähtäimessä oli yhteistuloksen SM-tulosraja 355 kiloa. Helpon noston jälkeen ilman penkkipaitaa nostanut Pekka selvitti vielä 92,5 kiloa, ennen kuin pummasi kisan ainokaisensa 95 kilosta.
Vedossa tulosrajan rikkomiseen riittäisi 112,5 kiloa. Niinpä vedon aloitusta pudotettiin 145 kilosta 130 kiloon. Helposti ylös ja tulos plakkarissa.
Toiseen nostoon tehtiin 20 kilon korotus tyyliin "antaa mennä kun on alamäki taas". Rauta nousi varmasti, vaikka Pekka näytti hieman pusertavan. Kolmas nosto 157,5 kilosta oli tiukka, mutta tanko nousi tasaisesti ja Pekka kiskaisi naama punoittaen hartiat liioitellusti taakse näyttääkseen, että tämä osataan.

Kahdeksan onnistunutta nostoa ensimmäisissä kisoissa on valehtelematta hieno suoritus. Seuraavan kerran Pekka höykyttää rautaa juniorien SM-kisoissa Riihimäellä 9. maaliskuuta. Silloin päällä lienee penkkipaitakin.

Tulokset täältä


keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Ei menestystä ilman työtä

Voimanoston harrastaja joutuu miettimään, miksi oikeastaan vääntäytyy salille räntäsateessa tai silloin, kun muut pakkaavat auton ja ajavat mökille saunaan ja kaljalle.
Tuore Jyväskylän yliopiston tutkimus tutki harjoittelun ilmapiiriä. Tutkimus kannattaa lukaista ainakin päällisin puolin ja miettiä omia motiivejaan.
Äkkipäätä toivoisi, että Hakkarissa ja Sääksjärvellä hikoillaan sopivassa työn ja hauskuuden eetoksen höyryssä. Niistä on menestyminen leivottu. Tutkijan kuvailemaa menestyksen eetosta emme halua LeVossa ruokkia.


Eetoksilla tarkoitetaan urheilun ilmapiiriä, joka ilmenee toimintatavoissa, toiminnan luonteessa ja asenteissa. Kirsi Hämäläinen löysi urheilijoiden kertomuksista viisi erilaista urheilun eetosta: työn, menestyksen, virtuositeetin, hauskuuden ja huolenpidon eetokset.
- Työn eetoksessa harjoittelusta tulee tärkeämpää kuin tavoitteesta. Kovaa harjoitteleva urheilija on oikea urheilija. Oikealle urheilijalle kova harjoittelu on kunniaksi, vaikkei menestystä tulisikaan, Hämäläinen kertoo.

Hauskuuden eetoksessa urheilun ytimessä ovat ystävät ja kaikenlainen tekeminen urheilun parissa. Harjoitellessa on mukavaa ja kilpailuihin osallistutaan, koska se on kivaa. Harjoituksissa on hyvä tunnelma ja valmentaja on merkittävässä roolissa tunnelman luojana. Epäonnistumista ei ole tarpeen pelätä eikä hävetä. Tässä eetoksessa kanssakilpailijat nähdään ystävinä ja kilpailut ovat sosiaalisia tapahtumia.

Menestyksen eetoksessa pärjäämisestä tulee pakko. On häpeällistä olla häviäjä, voiton haluaminen on itsestäänselvyys ja milloinkaan ei voi olla tyytyväinen, sillä saavutettavaa riittää aina. Menestyksen eetos on taistelupuhetta. Kilpailuun lähdetään tosissaan ja verenmaku suussa.
Taistelu edellyttää kovuutta. Pehmeyttä edustaa heikkojen paapominen: Nuori Suomi on kirosana ja ”Kaikki pelaa” on lälläripuuhaa. Harjoitukset ovat näytön paikkoja ja onnistuminen menee hukkaan, ellei valmentaja nähnyt – ei syntynyt näyttöä.

Lähde: Urheilija ja valmentaja urheilun maailmassa: Eetokset, ihanteet ja kasvatus urheilijoiden tarinoissa. Kirsi Hämäläinen. Jyväskylän yliopisto.