Lempäälän voimailijat

Lempäälän voimailijat

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Kisoja luvassa

SM-kisat penkkipunnerruksessa junioreille ja veteraaneille ovat reilun kuukauden päässä. Juniorikisoihin lähtijöitä lienevät ainakin Reijo Kurki (alle 90 kg ja 23 vuotta) sekä Pekka Harmaala (alle 67,5 kiloa ja 20 vuotta), jos Pekka malttaa jättää syksyllä aloittamansa painonnoston hetkeksi.

Veteraaneihin lähtevät ainakin superin nostajat Jarkko Mäkinen (40 vuotta) ja Kimmo Hämäläinen (50 vuotta). Jarkko nosti paidalla 240 kiloa reilu viikko sitten sunnuntaina. Samassa treenissä Kimmo työnsi 220 ja Kari Rintala 200 kiloa. Kari empii vielä osallistumistaan ja kevyempien sarjojen mitalijahtiin pehmitetään Raimo Harmaalaa.

Hakkarissa kilpaillaan erityisesti nuorille tarkoitetuissa kolmen lajin kisoissa. Ilman varusteita käytävässä kisassa on siis jalkakyykky, penkkipunnerrus ja maastanosto. Tähän kisaan voivat osallistua muutkin kuin seuran jäsenet. Kisat käydään 23. tammikuuta kello 13.30 eli seuran harjoitusvuorolla. Paikka on Hakkarin alasali.

Nokian kisoissa joulukuun puolessavälissä Jarkko työnsi ilman penkkipaitaa 180 kiloa. Kisaväsynyt Matias Holopainen teki 165 ja Juha Nygrén 152,5 kiloa.

Jäsenmaksut tilille vuodenvaihteessa

Lempäälän Voimailijoiden jäsenmaksua nostettiin vuodelle 2010. Lempäälän kunta laskuttaa seuraa salivuoroista, minkä takia seuran vuoroilla käyvät seuran jäsenet säästyvät maksamasta kunnan salimaksua.

Ensi vuonna jäsenmaksu on 40 euroa uusilta ja vanhoilta jäsemiltä. Jos samasta perheestä seuraan kuuluu kaksi tai useampia, jäsenmaksu on 30 euroa. Uudet jäsenet saavat seuran t-paidan.

Seura toivoo ensi vuoden jäsenmaksujen maksamista heti vuodenvaihteen jälkeen. Tilinumero Kantapankissa on 425215-236331. Viitekohtaan kirjoitetaan

Jäsenen nimi (joka voi olla eri kuin maksajalla)
Osoite, puhelinnumero ja sähköposti

Seuran salivuorot Hakkarin alasalissa ovat tiistaisin kello 17 - 18.30, torstaisin kello 17 -18 ja lauantaisin kello 13.30 - 15.30.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Nokialle nostamaan

Raakaa penkkiä ja maastanostoa tamineilla luvassa Nokialla ensi lauantaina, 12. joulukuuta. Kello 14 alkavissa kisoissa nostetaan siis penkkipunnerrus t-paidassa, rannesiteet ja vyö sallitut. Maastanostossa saa käyttää nostotrikoita, vyötä ja niin edelleen.
Penkkipunnerruksessa voi osallistua kaikkiin yleisiin sarjoihin eli painoluokkiin. Maastanoston paremmuus ratkaistaan pistekilpailulla.

Punnitus alkaa Nokian kaupungin voimailusalilla kello 12 ja päättyy kello 13.30. Paikka on teollisuuskiinteistön länsipäässä osoitteessa Yrittäjäkatu 11.

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Way to go, Matias!

Lempäälän juntta Matias Holopainen teki historiaa vaasalaisten penkkihirmujen Unto Honkosen ja Sulevi Erikssonin muistokisoissa lauantaina 28. marraskuuta. Kaikki kolme nostoa hyväksyttiin puhtaasti 3-0, ja viimeisella nousi oma ennätys ja kisan suurimmat helyt 240 kiloa. Kaiken lisäksi Matias oli koko kilpailun paras nostaja.
Hattu päästä ja kunnon aplodit. Kovat raudat, vaikka vuonna 1984 syntyneellä ja alle 125 kilon sarjassa nostavalla Matiaksella on ilmiselvästi lahjoja penkkipunnerrukseen.

Syksyn harjoituksissa on todettu voiman tarttuneen, vaikka uusi treeniohjelma näytti aluksi tuuttaavan paikat tukkoon. Etenkin totuttua suurempi määrä ojentajien apuliikkeitä kipeytti lihakset. Mutta niin pitääkin. Ihannetapauksessa kahteen viikkoon kuuluu kaksi maksimi- ja kaksi pikavoimaharjoitusta, ja joka kolmas viikko tehdään pelkkiä apuliikkeitä.


Trikoita testannut
Jussi Harmaala kyykkäsi viikko sitten salilla kevyesti 215, nosti merkistä penkiltä 185 ja veti maasta 235 kiloa. Tositoimissa eli kisoissa Jussi tavoittelee alle 82,5-kiloisten SM-tulosrajaa 650 kiloa. Lähellä on. Kisoissa tavataan.

Matiaksen tuloksen näet täältä
Videot: 220 kg

230 kg

240 kg

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Oma ennätys ja hylsynkeräilyä

Kolme äijää huusi pää punaisena, kun Kari Rintala pusersi 185 kiloa suorille Kontulassa lauantaina, 10. lokakuuta. Vasen käsi pumppasi hieman noston loppuvaiheessa: liikaa punaista. Karilla oli alla 2-1 hyväksytyt nostot 170 ja 180 kilosta eli oma kisaennätys plakkarissa. Tietää hyvää penkin joukkue-SM-kisoja ajatellen.

Karin nostot olivat nopeita, irtonaisia ja hyvin formussa. Toisen käden karkailu pysyi kontrollissa ja tanko saapui yläasentoon hyvässä asennossa. Josko hiljattain aloitettu vakituinen hieronta olisi pehmittänyt jos ei Suomen, ainakin Pirkanmaan jäykkäselkäisintä nostajaa? Matka kohti kahdensadan kisapenkkiä on selvästi alkanut.

Palkinnoksi tuloksesta Kari sai järjestäjien eli Itä-Helsingin Vedon muistopalkinnon. Lempääläiset nostivat Kontulassa penkkipunnerruksen Etelä-Suomen läänin mestaruuskilpailuissa, tosin ulkopuolella kilpailun.

Jokin mätti Kimmo Hämäläisen ensimmäisissä kisoissa. Lämmittely ilman penkkipaitaa tuntui hieman kankealta, mutta ainoa paitanosto Super Katanalla 200 kilosta kahden tuuman lankulle helähti ylös.
Ongelmia tuli ensimmäisessä kisanostossa 210 kilosta. Rauta ei tahtonut laskeutua nätisti rintaan, pää nousi ja tanko tuli huonossa linjassa alas. Sieltä se lähti kuin tykin suusta, mutta teloitustyyliin suoraan otsalle.

Paitaa uitettiin kainaloihin, mutta edelleen tanko vikuroi laskussa ja karkasi jengoilta. Kolmannessa nostossa tanko laskeutui jo oikeaan paikkaan. Ukosta oli silloin puhti loppu.
Seuraavana päivänä löytyi mahdollinen osasyy ongelmiin. Vielä pari viikkoa sitten oikeankokoiset penkkipaidat näyttivät kutistuneen, ja tanko koski Katanaan vasta 240 kilon lastissa. Sen jälkeen lasku 200 kilolla kääntyi yhä vatsalle; sieltä Kimmo puristi tangon suorille. Super Katanalla rauta tuli alas, mutta loppuojennus alkoi jo hyytyä.
Siis: seuraavissa kisoissa 250 tankoon ja avustettu lasku rintaan. Ei tarvitse kikkailla ja kerätä hylsyjä liian kireällä paidalla.
Tulokset täältä.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Kohti penkin joukkue-SM-kisoja

Salon marraskuisiin penkkipunnerruksen joukkuemestaruuskisoihin lasketaan kiloja ja mietitään nostajia paraikaa. Varmoja lähtijöitä ovat Matias Holopainen (sarja alle 125 kiloa, nosti penkkipunnerruksen SM-kisoissa 225 kiloa), Jussi Harmaala (sarja alle 82,5 kiloa, nosti syyskuun alussa 180 kiloa) ja Kari Rintala, joka työnsi sunnuntaina harjoituksissa helposti 190 kiloa. Karin sarja on alle 100 kiloa.

Joukkue saa painaa yhteensä 380 kiloa ja jokaisesta sen yli menevästä elopainokilosta vähennetään 2,2 kiloa joukkueen nostamasta yhteistuloksesta. Neljäs jäsen saa siis painaa korkeintaan noin 80 kiloa...

Neljättä lenkkiä ei tarvitse kauan hakea. Raimo Harmaala kokeili penkkipaidalla nostamista pitkästä aikaa, ja niin vain 170 kiloa vääntyi suorille. Rami on pudottanut painonsa 78 kiloon ja siirtyy vuodenvaihteessa kakkosveteraaneihin eli 50-vuotiaisiin. Sitä ennen Rami ehtisi vahvistaa lempääläläisten porukka joukkue-SM-kisoissa.
Jos kipinää riittää, penkin veteraanikisoissa sarjan alle 75 kiloa kulta heltisi tänä vuonna 157,5 kilolla...vaikka Ramin tähtäin on kolmen lajin veteraanikisoissa ensi huhtikuussa.

Varalla neljänneksi ovat Reijo Kurki (alle 90 kiloa, syyskuussa 150 kilon tulos) ja samanpainoinen Joonas Jaakkola, joka vasta opettelee penkkipaidan käyttämistä. Kimmo Hämäläinen on yli 130-kiloisena pois laskuista, sillä vaikka Kimmo nostaisi jollain ilveellä 230 kiloa, tuloksesta vähennettäisiin noin 120 kiloa.

Lopullinen päätös joukkueesta tehdään 10. lokakuuta. Silloin Kimmo, Kari ja mahdollisesti Rami sekä Joonas käyvät nostamassa Kontulassa, Itä-Helsingin Vedon järjestämissä kisoissa.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Tällä kertaa ei laulettu

V***ks meni kun laulettiin, ei ois pitänyt laulaa, sanoi entinen mies kaiken mentyä pieleen.
Lauantaina Hämeenlinnassa ei laulettu. Hämeen Voiman kisoissa Jussi Harmaala nosti toiseksi, Kari Rintala kolmanneksi, Pekka Harmaala neljänneksi ja Reijo Kurki viidenneksi. Ei hassumpi päivä.

Jengin kuopus Pekka teki 500 kilon yhteistuloksen 200 kilon jalkakyykyllä, 120 kilon helpolla penkkipunnerruksella ja 180 kilon maastanostolla. Viimeinen nosto 195 kilosta tuli ylös helposti, mutta polvien suoristuttua liian aikaisin paino karkasi eteen ja romut kolahtivat lavaan.
Jossittelua jäi vain sen verran, että jos hieman yli 67-kiloisena nostaneelle Pekalle olisi lastattu kolmanteen penkkinostoon 125 eikä 130 kiloa, se olisi voinut tulla ylös. Siihen hyväksytty veto 195 kilosta, yhteistulos 520 kiloa ja pisteissä temppu olisi vienyt Pekan kolmanneksi.
- Tavoite oli 200 kilon kyykky ja 500 kilon yhteistulos. Ne saatiin, Pekka tuumasi. SM-kisoihin on vielä puoli vuotta aikaa. Sarjansa tulosrajan Pekka ylitti vaatimattomasti 142,5 kilolla.

Kylmä häiskä. Jussi Harmaala olisi voinut ottaa aurinkoa autiolla rannalla, niin rauhassa hän keskittyi nostoihinsa. Ei näyttänyt edes hengittävän. Oman vuoron tullessa tiukkana lavalle ja tankoon julmasti kiinni. Hymy ilmestyi vasta noston onnistuttua.
Vasta hetken jalkakyykkyä hieronut Jussi toi kyykystä 200 kiloa, nosti penkiltä 180 ja veti maasta 230 kiloa. Kyykyn 210, penkin 185 ja vedon 240 painoivat tällä kertaa liikaa. Yhteistulos 610 alle 82,5-kiloisiin jää enää 40 kiloa miesten tulosrajasta. Penkkipunnerruksen SM-tulosraja saavutettiin helposti.

Juniori jyräsi myös alle 90-kiloisissa. Reijo Kurki teki suhteellisen vähäisellä harjoittelulla 585 kilon yhteistuloksen 205 kilon kyykyllä, 150 kilon penkkipunnerruksella ja 230 kilon maastanostolla. Alle 23-vuotiaiden SM-voimanoston ja penkkipunnerruksen tulosrajat paukkuivat mennen tullen.
Ensimmäinen yritys 200 kilosta maastanostossa lennähti ylös. Roima korotus, ja 230 kiloa luisui käsistä, mutta Reijo nykäisi ison vaihteen päälle.
- Olkaa tarkkana. Saattaa mennä taju, Reijo varoitteli ennen kolmatta yritystä. Tanko nousi lopulta helpommin kuin edellisellä kerralla.

Flunssan ja jumiin jämähtäneiden lapojen kiusaama Kari Rintala pelotteli väkeä jalkakyykyssä. Aloitus 250 kilosta jäi liian ylös niskaan ja kaatui taakse. Toinen nosto samasta raudasta tuli kuin tykin suusta, näyttipä lähtevän saman tien kohti salin kattoa.
- Kolmesataa, Kari ilmoitti kolmannen painon ilmeenkään värähtämättä.
Pohjiin jäi, mutta ei kuulemma painanut selässä. Karilla on hyvät mahdollisuudet kuitata tasalukemat alle 100-kiloisiin seuraavissa veteraanien SM-kisoissa - kunhan paikat pysyvät irtonaisina eikä hierojan tarvitse käyttää täryjyrää Karia murjoessaan.
Penkillä aloitus 165 kilosta ei tahtonut tulla rintaan, mutta hyväksyttiin. Toinen nosto 175 kilosta oli suoraan manuaalista: hallittu, nopeahko lasku rinnalle ja merkistä suoraan ylös. Viittä kiloa suuremmassa raudassa tekniikka hajosi.
Maastanostossa Kari kävi nyppäämässä aloituksensa 220 kiloa ja vietti loppuajan kramppailemalla. Toinen nosto 235 kilosta jäi yritykseksi ja mies lopetti viisaasti kisansa siihen.
Viime marraskuussa Hämeenlinnassa Kari oli kisan kakkonen. Nyt yhteistulos 645 kiloa vei kolmanneksi - ja jäi vain viisi kiloa edellisestä noteerauksesta.

Nostajille on nyt tärkeää löytää oikeanlaiset harjoitusohjelmat. Vuosi pari harjoittelun alkamisesta sujuu perusopeilla. Tuloskehityksen vääjäämättä hidastuessa pitää keskittyä nostajan tyypin ja mitat huomioon ottavaan, noston heikkoja kohtia vahvistavaan treenaamiseen.
Siinä sitä on tekemistä.

Kisa kuvina täällä.
Tulokset täällä.

VIDEOT TULIVAT:
Kari Rintala
Jussi Harmaala
Pekka Harmaala
Reijo Kurki

maanantai 24. elokuuta 2009

Hämeen Voiman kisat tulossa

Viimeiset kiristykset trikoisiin ja sitten lauteille. Hämeenlinnassa kilpaillaan täysimittaisissa voimanostokisoissa lauantaina 5. syyskuuta.
Kahdelle levolaiselle Hämeen Voiman järjestämä päivä on trikootesti: Jussi Harmaala ja Reijo Kurki ottavat ensimmäistä kertaa kisatuntumaa kyykkypukuun. Kumpikin on penkkipunnerruksessa SM-kisatasoa. Kyykyssä nähdään, pienennettiinkö trikoita sopivasti vai olisiko vielä pitänyt pyytää se kuuluisa isännän tikki.

Syksyn kunto punnitaan kahdelta flunssapotilaalta, joista Kari Rintala niiskutti vielä viikonloppuna. Pekka Harmaalan lentsu lähti jo viikko sitten. Trikoita tiuhaan kokeillut Pekka toivoo tuloksen lisäksi vahvistusta ajatuksilleen siitä, miten kireillä räteillä on paras nostaa ja onko vetotrikoosta mitään hyötyä.
Tähän saakka Pekka on vetänyt paremmin ilman trikoita kuin niiden kanssa.

Syksyn treenit alkavat heti 1. syyskuuta vakiovuorolla Hakkarin alasalissa. Kellonajat tällä palstalla ensi viikon kuluessa.

tiistai 18. elokuuta 2009

Syksyn harjoituksiin ti, to, la

Hyvältä näyttää eli voimailijoille on alustavasti luvassa Hakkariin harjoitusvuoro tiistai- ja torstai-iltana. Kolmas harjoituspäivä on lauantai.
Kesäaikaan, mikä tarkoittaa aina elokuun loppuun saakka, harjoitusvuoroja on tiistaina kello 17 - 19, lauantaina kello 13 - 15 ja sunnuntaina samaan aikaan kuin lauantaina.

Viimeiset kiristelyt Hämeenlinnan kisoihin (5. syyskuuta) tehdään ensi viikon alkupuolella Hakkarissa. Nostamaan lähtee tällä tietoa nelikko Jussi Harmaala, Pekka Harmaala, Reijo Kurki ja Kari Rintala.
Sinne!

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Kesäpöhölle kyytiä

Kesälaitumille karanneet voimailijat palailevat vähin erin salille joutuakseen testiin: tiistaina äijät tottelivat Hakkarissa tuttuja Start-Press-Rack -komentoja kukin kuntonsa mukaan. T-paidassa nostetut kilot muutettiin sitten pisteiksi.

Normitreenin ohessa käytyyn kisaan osallistuivat Kari Rintala, Joonas Jaakkola, Eetu Mäkinen, Matias Holopainen, Kimmo Hämäläinen, Timo Lehtimäki ja Juuso Lehtimäki. Kevyin oli 76,5-kiloinen Eetu ja estottomasti kulinaarisin 141-kiloinen Kimmo. Ikähaitari vaihteli Juuson 16 vuodesta Kimmon viiteenkymppiin.
Äärettömän tiukan tuomaroinnin jälkeen pisteissä ykkönen oli Matias (tulos 150 kg), toinen Kimmo (150 kg), kolmas Kari (130), neljäs Joonas (120), viides Timo, kuudes Eetu ja seitsemäs Juuso.

Kesäpöhö saa nyt kyytiä, ja marras-joulukuussa kunto testataan sekä RAW- että paitatreenillä. Syyskuun alussa osa levolaisista nostaa Hämeenlinnassa Hämeen Voiman kisoissa.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Uusi yhdeksän viikon treeniohjelma

Maastanostossa 295 alle 77-kiloisena ja 700 kilon yhteistulos: miten? Nyt se tiedetään. Pasi Sipiläinen kävi Hakkarissa treenaamassa ja antoi testattavaksi oman yhdeksän viikon kilpailuohjelmansa.
Pasin ohjelmassa treenataan neljänä päivänä viikossa, kahdesti jalkoja ja selkää sekä saman verran penkkiä. Joka neljäs viikko on kevennetty. Katsotaan, kuka lempääläläisistä vetää ensimmäisenä yhdeksän viikkoa Pasin ohjelmalla. Ei ole mikään helppo nakki. Kiinnostuneet voivat kysyä ohjelmasta seuran porukalta.

Harjoituksissa Harmaalan Pekka testasi kuntoaan: jalkakyykystä helppo 195 kiloa ja maastanostossa trikoot lanteilla 190, eikä enempää koetettukaan. Ensin pitää löytää Pekalle eri trikoot kyykkyyn ja vetoon.
Penkiltä Pekka oli pukannut viime viikolla helpohkon 137,5 kiloa, ja vielä pitkästä merkistä. Todellinen testi odottaa syyskuussa Hämeenvoiman kisoissa. Sanomattakin on selvää, että 19-vuotiaan juniorinostajan tulos alkaa viitosella - mutta kuinka paljon?

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Ylöjärven kesäkisat

Jussi Harmaala nosti ensimmäiset kisansa sitten epäonnisen penkin SM-mittelön. Ylöjärvellä, avoimissa TUL:n mestaruuskisoissa Jussi työnsi penkiltä 170 kiloa, millä sai parhaat pisteet alle 82,5-kiloisten sarjassa.

Matias Holopainen sai hyväksytysti ylös aloituksensa 220 kiloa. Yritykset 230 ja 235 kilosta hylättiin. Pokaali tuli, sillä Matias oli ainoa nostaja sarjassa alle 125 kiloa.
Kari Rintalan aloitus 175 kiloa hyväksyttiin, minkä jälkeen Kari koetti vielä kahdesti 185 kilon rautoja. Satasissa oli kaksi nostajaa, eli Lempäälään tuli sarjan kakkospalkinto.

Reijo Kurjelle sattui huono päivä. Aloitus 160 kilosta painoi liikaa, eivätkä kaksi muutakaan yritystä nousseet hyväksytysti. Harjoituksissa alle 90-kiloisissa nostava juniori käsitteli huomattavasti isompia rautoja.

Tuloksia täältä.

lauantai 9. toukokuuta 2009

Luonnonvoimalla ja sotilaallisesti

Kolmen kopla Lempäälästä kävi kokeilemassa penkkipunnerrusta Sastamalassa, paikallisissa Luonnonvoiman mestaruuskisoissa. Ilman varusteita nostetussa kisassa ensikertalainen Juho Karvonen nosti aloituksensa 75 kiloa sarjassa alle 75 kiloa. Kymppi lisää painoi liikaa.
Toinen ensikertalainen, Joonas Jaakkola sai enemmän kuin pyysi, eli järjestäjät lastasivat tankoon 135 kilon sijaan 145 kiloa. Välille jäi, ja liian kovan puristuksen takia kaksi seuraavaa yritystä oikeasta aloituspainosta hyytyivät.

Matias Holopainen nosti 160 ja 165 kiloa, mutta tällä kertaa 175 kiloa oli liikaa. Holopainen oli alle 125 kilon sarjassa kolmas. Kisan kovimman tuloksen teki samassa sarjassa nostanut Sastamalan Lasse Pajunoja: 220 kiloa ja 127,49 pistettä. Tuloksia täällä.

Kova kunto palkittiin Suomen ammattiin opiskelevien sotipaspenkkikisoissa Kouvolassa. Pekka Harmaala nytkytti tangolla 55 hyväksyttyä toistoa, millä irtosi kisojen kolmas sija poikien sarjassa.
Kulta oli lähellä. Voittaja nosti kaksi ja ja toiseksi sijoittunut yhden toiston enemmän kuin Pekka. Tulokset täältä.
Sotilaspenkkiä nostetaan selällään penkillä, jalat ilmassa ja ilman varusteita. Toistokisassa tangon paino määräytyy nostajan oman painon mukaan.

Kuvaa Sastamalasta:

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Hyvä Jussi ja Matias!

- Kyynärpää hajosi lämmittelyssä, mutta vedin raivolla.
Lääkäri motkottaisi äitiäkin pahemmin Jussi Harmaalan tempusta Ideaparkissa. Penkkipunnerruksen SM-kisoissa lauantaina 28. maaliskuuta Jussi kävi kahdesti 180 kilon kimppuun, ennen kuin kipu voitti.
- Lääkärin mielestä kyynärpäästä on revennyt joko ojentaja tai joku jänne, Jussi selittää.

Jussin nostoista alle 82,5 kilon sarjassa näki, ettei kaikki ole kunnossa. Oikea käsi alkoi väpättää heti, kun rauta oli tumpuissa. Ylöstyöntö ei pelannut lainkaan.
Jo aiemmin vaivannut vamma harmitti, koska Jussin mukaan voimaa on enemmän kuin ikinä.
Kättä parannellessaan Jussi aikoo nostaa penkin varjoon jääneen jalkakyykkynsä uudelle sataluvulle.

Lääkäri on oikeassa: vammautuneella kädellä ei pitäisi nostaa. Lääkäri on myös väärässä. Nostamisessa tuloksiin pääseminen edellyttää määrätietoisen harjoittelun lisäksi kovaa luonnetta. Jussi osoitti taas kerran sen puolen olevan kunnossa.

Ennen kilpailua rennosti naureskellut Matias Holopainen jätti miettimään, paljonko rinnalta olisi lopulta noussut. Kireä penkkipaita ei pelannut kunnolla Matiaksen aloituksessa, 210 kilon hylätyssä nostossa. Ylös sekin rauta tuli, mutta tanko ja mies heiluivat tuomariston mielestä liikaa.

Toisessa nostossa 215 kilosta paita näytti jo hieman toimivan. Tulos alle 125-kiloisiin on tehty, äkkiä lisää rautaa! Kolmas nosto 225 kilosta oli ehdottomasti paras ja näytti helpolta kuin mikä.
- Jäi vielä varaa, Matias tuumasi.
Viitonen, kymppi vai 15 kiloa? Enemmänkin? Ensi vuonna Matias on varmasti vähintään pistesijoilla. Nyt sijoitus oli kahdeksas, sillä lempääläläinen oli raskain kolmesta saman painon nostaneesta.

Tulokset täältä

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Jotta SM-kisoissa on käyty...

Penkkipunnerruksen SM-kisat Lempäälän Ideaparkissa ovat Jussi Harmaalan ja Matias Holopaisen kisällinäyte. Kyynärpäävaivan varjossa harjoitellut Jussi nostaa lauantaina 28. maaliskuuta aamuryhmässä, sarjassa 82,5 kiloa. Viimeiset pikavoimaharjoitukset on vedetty tiistaina.
Matias nousee lavalle iltaryhmässä, sarjassa alle 125 kiloa. Tavoite on kuulemma nostaa niin paljon rautaa kuin tulee eikä tuijotella muiden korotuksia.
Kumpikin nostaja tietää, että tärkeintä on tulos eli strategisesti onnistunut kilpailu. Sijoituksia nämä ensikertalaiset ehtivät tavoitella vielä moneen kertaan.

Nuorten SM-kisat Riihimäellä 7. maaliskuuta eivät menneet eivan nappiin Pekka Harmaalalta. Sarjaan alle 67,5 kiloa noussut Pekka oli elämänsä kunnossa. Sitten kolmas, helppo kyykky 192,5 kilosta hylättiin korkeana. Olisi ensimmäinen kerta, kun Pekan kyykky jää vajaaksi.

Penkkipunnerruksessa tanko jäi leijumaan paidan liian tiukan virityksen takia. Vasta kolmas nosto 125 kilosta tuli rintaan, mutta nosto jäi välille Pekan tuhlattua parhaat paukut kahteen ensimmäiseen nostoon.
Harjoituksissa paita on vain kiskaistu päälle, ja ainoastaan hihoja on viritetty. Riihimäeltä lähti kotiin nälkäinen joukko: seuraavassa kisassa yhteistulos alkaisi viitosella.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Ja hops, penkin SM-kisoihin

On sitä odotettukin: raskaan sarjan lupaus Matias Holopainen tyrkkäsi 210 kiloa penkiltä Laitilassa 24. tammikuuta. Kilot vievät Matiaksen penkkipunnerruksen SM-kilpailuihin maaliskuun lopulla, tarkemmin sanottuna 28. maaliskuuta Ideaparkissa.
Ensimmäinen nosto 200 kilosta heilahti kevyesti suorille. Toiseen 210, ja paita muljahti noston aluksi - siihen jäi. Kolmannessa tanko pysyi rinnalla juuri niin kauan, kuin vaadittiin suorituksen hyväksymiseen.

Penkkiin säästellyt Matias kävi ennen penkkiä kyykkäämässä 110 kiloa. SM-tulosrajan saavuttamisen jälkeen ei ollut mieltä jarrutella, joten maastanostossa varmat 180 kiloa pois, seuraavaan 200 ja kolmanteen trikoot päälle.
Pelkällä voimalla Matias repi 240 kiloa hyväksytysti ylös. Pieni ynnäys kertoo, että sama rauta kyykyssä olisi tuonut 690 kilon yhteistuloksen. Nyt kertyi 560.

Matiaksen nostot:

tiistai 20. tammikuuta 2009

Testing testing

Kahden sarjan miehet olivat tulessa lauantaina 17. tammikuuta. Pekka Harmaala osallistui TVN:n avoimiin voimanostokisoihin sarjassa alle 67,5 kiloa, ja Kari Rintala lähti Nääshalliin pikakomennuksella sarjaan alle 100 kiloa.

Pekka teki jalkakyykyssä ennätyksensä 190 kiloa, eikä penkkikään mennyt huonosti: uusi kisaennätys 115 kiloa. Ja tietysti vasta kolmas nosto onnistui...ensin unohtui tuomarin merkki ja sitten tanko kippasi nenälle. Ratkaiseva nosto oli rutistuksen ja itsensä kokoamisen mallisuoritus.

Karin 260 kiloa näytti helpolta ja hyvältä kuin mikä. Kuitenkin 275 kiloa jäi monttuun Hakalan Harrin käskyttäessä Karin vaadittuun syvyyteen. Kokonaisuutena ei kehnompi tulos suurin piirtein treeneistä kisaan lähteneeltä äijältä.
Penkillä Kari laski tangon liikaa vatsalle, eikä aloitusta hyväksytty. Seuraava nosto 175 kilosta ampui ylös helposti, mutta kääntyi vatsalle ja putosi.
Kolmas nosto oli helppoakin helpompi, minkä video vahvistaa. Ikävä kyllä, Kari rykäisi tangon suorille ennen päätuomarin PRESS-komentoa.

Maastanostossa Pekka yritti kahdesti 175 kilon nostamista. Toinen nostoista putosi hieman ennen loppuasentoa ja toinen hylättiin rytkytyksen ja reisikannatuksen jälkeen. Tulos 160 kiloa tarkoitti kuitenkin sitä, että yhteistuloksellaan 465 kiloa Pekka oli kisan kolmanneksi paras nostaja.
Kari nyppäisi aloituksensa 220 kiloa ja tunnusti 240 kilon painavan liikaa: parhaat mehut olivat poissa. Veteraani-SM-kisoihin on vielä kolme kuukautta aikaa. Valmistautumisen ja treenin osuessa nappiin 700 kilon yhteistulos ei kuulosta lainkaan pahalta.

Tulokset täältä

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Jäsenmaksut tammikuun aikana

Seuran jäsenmaksu vuodeksi 2009 on maksettava viimeistään tammikuun 31. päivänä.
Muussa tapauksessa jäsenyys katkeaa.

Jäsenmaksut tilille 425215-236331. Uuden jäsenen maksu 30 euroa sisältää seuran t-paidan. Jatkavan jäsenen vuosimaksu on 25 euroa.

Tarvittavat tiedot:
Maksajan nimi JA jäsenen nimi, jos eri kuin maksaja
Osoite
Puhelinnumero
Sähköpostiosoite

Osoite- ja yhteystietoja tarvitaan kokouskutsujen lähettämistä varten ja jäsentietojen ylläpitämistä varten.

Seuran puheenjohtajaksi kaudelle 2009 on valittu Kari Rintala. Hallitus järjestäytyy tammikuun aikana.

perjantai 2. tammikuuta 2009

HUOMIO: Vuosikokous on sunnuntaina 11.1. kello 14

Lempäälän Voimailijoiden vuosikokous pidetään 11. tammikuuta kello 14 Hakkarin liikuntahallin kahviossa, Ahertajantie 3, 37550 Lempäälä.

Kokous joudutaan siirtämään lauantaista, 10. päivästä sunnuntaille, koska koko Hakkarin liikuntahalli on varattu loppiaistapahtumalle. Huomaa uusi päivämäärä!

Henkilövaihdosten takia kokous on järjestetty jo tammikuussa. Samasta syystä vuoden 2008 tilinpäätös käsitellään ainoastaan alustavasti ja päätetään sen antamisesta tilintarkastajille. Tilinpäätös käsitellään myöhemmin keväällä ylimääräisessä yleiskokouksessa yhdessä tilintarkastajien lausunnon ja vastuuvapauden myöntämisen kanssa.

Kokouksen ohjelma on seuraava

1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen puheenjohtajan valinta
3. Kokouksen sihteerin valinta
4. Kahden pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskijoiden valinta
5. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
6. Vuoden 2008 toimintakertomuksen käsittely
7. Vuoden 2008 tilinpäätöksen alustava käsittely
8. Kahden tilintarkastajan ja heidän varahenkilöidensä valinnat vuodelle 2008
9. Vuoden 2009 jäsenmaksuista (varsinaisten ja kannatusjäsenten) päättäminen
10. Vuoden 2009 talousarvion käsittely ja hyväksyminen
11. Yhdistyksen puheenjohtajan valinta vuodeksi 2009
12. Jäsenten valinta yhdistyksen hallitukseen erovuoroisten tilalle vuosiksi 2009-2010
13. Tilien käyttövaltuuksien vahvistaminen
14. Yhdistyksen edustajien valinta:
SVNL:n mahdolliset edustukset
15. Yhdistyksen vuoden 2009 toimintasuunnitelman käsittely
16. Muut esille tulevat asiat
17. Ilmoitusasiat
18. Kokouksen päättäminen

Tulkaa paikalle.