Lempäälän voimailijat

Lempäälän voimailijat

perjantai 25. tammikuuta 2013

Käsipainoja...

Ensimmäinen setti pienempiä käsipainoja on nyt alasalissa. Parin viikon sisällä on tulossa lisää. Uuden punnerruspenkin alle saatiin kumimattoa, joka parantaa huomattavasti jalkojen pitoa lattiassa.
Myös uusi mutkatanko (kulmatanko) löysi paikkansa alakerrasta.

Välineistöä pyritään hankkimaan lisää tarpeen mukaan, mm. virallinen merkkistoppari (sotilaspenkkipunnerrukseen) on hankintalistalla, sekä selkäpenkki.

Laitteet ja välineistö mahdollistaa tällä hetkellä jo melko hyvät olosuhteet voimaharjoitteluun.
Lisäksi seuran välinekaapista (Hakkarista), löytyy  voimailuun liittyvää kirjallisuutta. Kirjoja voi kysellä harjoitusvuorojen aikaan.



Uusi tanko käsittelyssä

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Jäsenmaksut 2013

LeVon hallitus päätti vuosikokouksessa jäsenmaksujen korotuksesta vuodelle 2013.
19.1.2013 jälkeen on jäsenmaksu 50e/vuosi ja alle 18 vuotiailta 35e/vuosi.
Jäsenmaksut tulisi maksaa Tammikuun loppuun mennessä.

Jäsenmaksu sisältää
-oikeuden harjoitella Hakkarin alasalilla 4 kertaa viikossa (LeVon harjoitusvuoroilla)
-seura maksaa nostajan lisenssin (SVNL) ja osallistumismaksun SM-kisoihin
-seuran T-paidan (uusille jäsenille)

Huom!
Hakkarin yläkerran kuntosalilla harjoitteleminen vaatii kuntosalikortin!
Yhteystiedot ja kuntosalien aukioloajat www.lempaala.fi -->Liikunta-->Kuntosalit


lauantai 19. tammikuuta 2013

Talkoot!

LeKin painonnostajat järjestävät Hämeen piirinmestaruuskilpailut Hakkarissa, joihin tarvittaisiin hiukan talkoo apua.
Hakkarin liikuntahallille voi tulla Lauantaina 26.1.2013 klo 18.00 alkaen...

Paikalle toivotaan mahdollisimman monta LeVolaista, niin homma on nopeasti hoidettu.
Samalla olisi tarkoitus "järjestellä" alasalin välineistöä parempiin paikkoihin.

Lisätiedot: Kari Rintala 040 777 45 03

 Edit: Kiitokset osallistuneille!

torstai 17. tammikuuta 2013

Salikisat!?

Tammikuulle suunnitellut RAW-penkkikisat joudutaan siirtämään Helmikuun puolelle (Lauantai 23.2). Kisa on klassinen penkkipunnerruskilpailu, eli sama kuin RAW. Virallinen nimitys on muuttunut vuoden alusta alkaen.

Tarkoitus on järjestää virallinen  kilpailu (SVNL), joka olisi seuran sisäinen , eli ainoastaan Lempäälän voimailijoiden jäsenille!
Mukaan tarvittaisiin vähintään viisi nostajaa, joilla on tämän vuoden lisenssi ja voimassa oleva antidopingsopimus.
Nostamaan voi tulla kaikki halukkaat, mutta virallisen tuloksen saamiseksi, on oltava edellä mainitut asiat kunnossa

Suomen voimanostoliiton lisenssin maksamiseen tarvittavat tiedot löytyvät SVNL:n sivuilta  -Linkki -
Nostaja maksaa itse lisenssin (70e) liiton tilille, jonka jälkeen saa maksutositetta vastaan rahat seuralta takaisin.
Antidopingsopimuksen voi hakea Hakkarin alasalilta seuran harjoitusvuorojen aikana.
Toivottavaa olisi kuitenkin, ettei lisenssiä maksettaisi pelkästään yksien kilpailujen vuoksi, vaan nostajalta löytyisi halukkuutta kilpailla useamminkin tämän vuoden aikana!

Kisaan voi ilmoittautua kommentit osiossa, tämän jutun alareunassa.
Huom. Laita oman nimen lisäksi: Lisenssi/ei lisenssiä.

Jos mukaan ei tule tarpeeksi lisenssillä nostavia, pidetään kisat epävirallisena.

Ilmoittautumiset mahdollisimman pian!

Lisätietoja       Kari Rintala   040 777 4503 ja Juha Nygren 040 8310 410
 


Uusi penkki on saapunut!!!

maanantai 14. tammikuuta 2013

Oma blogi?

Haluaisitko oman blogin? Kaikille seuran jäsenille on nyt mahdollisuus kirjoittaa omaa blogia näille sivuille kohtaan voimailijoiden treeniblogit.
Oman blogin "pitäminen" ei velvoita ketään kirjoittamaan säännöllisesti jokaista treeniä tai pelkästään nostettujen kilojen ja sarjojen taulukointia.

Oman blogin tekeminen alkaa sivun yläreunan kohdasta "luo blogi".Täytä tarvittavat tiedot ja laita blogin linkki tämän jutun alareunaan kohtaan kommentit,niin oma blogisi voidaan liittää näille sivuille.
Voit  tehdä blogistasi haluamasi näköisen.Voit liittää siihen kuvia,videoita,linkkejä yms.

Jos kysyttävää tai epäselvää,voit laitaa postia nygrensaari@hotmail.com tai varmemmin 040 8310 410 (Juha Nygren)

Sivuilla on nyt myös videopalkki (youtube),johon voidaan laitaa kisoissa ja treeneissä kuvattuja videoita.( tietenkin jokaisen videoilla esiintyvän omalla suostumuksella).
Omien videoiden videopalkkin lisääminen onnistuu toistaiseksi vain sähköpostin tai muistitikun välityksellä
Kuvatut videot voi laitaa osoitteeseen nygrensaari@hotmail.com tai tuoda muistitikulla treeneihin.

Myös "pääjuttujen",eli kisaraporttien,tapahtumailmoitusten yms.asioiden kirjoittelu on mahdollista kaikille jäsenille.Lempäälän voimailijoiden sivujen sisälle kirjautumiseen vaadittavat tiedot voi pyytää seuran puheenjohtajalta Kari Rintalalta 040 777 4503.

Sotilaspenkkiä Lohjalla

Virkkalan voima järjestää lauantaina 16.2.2013 Lohjalla maksimi- ja toistovoimapunnerruskisat.
Osallistua voi molempiin tai vain yhteen lajiin.

Osallistumismaksu 20e/laji. Maksettava viimeistään 9.2.2013

Tarkemmat tiedot SVRY:n sivuilta.-LINKKI-

Huom!
Kilpailuoikeusmaksu vuonna 2013 on 25e

 

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Voimapunnertajia ennätystehtaalla!

Lajille näkyvyyttä!

Toistovoimapunnertajat Marko Keski-Koukari, Tommi Pasanen ja Jarno Kärkkäinen esiintyvät MTV3 kanavalla ennätystehtaassa 3.1.2013 klo 19.30 alkaen.

Video tästä- 

Eteenpäin mennään!

No niin, taas on uusi vuosi ja uudet kujeet. Se on Tammikuu ja treeni alkaa taas maistumaan voimailijoille. Joulun aikaan tuli monelle taukoa ja lisäksi flunssat ovat kiusanneet....mutta eteenpäin mennään!

Hyviä uutisia!
Tammikuun aikana saadaan Hakkarin alasaliin ne kauan odotetut käsipainot ja uusi punnerruspenkki!!!
-pidetään talkoot heti kun painot ja penkki saapuvat (eli kannetaan painot yläkerrasta alas, järjestellään alasalia yms...)

Tarkempaa tietoa vuoden suunnitelmista ja tapahtumista heti vuosikokouksen jälkeen!


Samppa ja Vili
 Väki vähenee hetkellisesti. Armeijan palvelukseen astuvat nyt tammikuun aikana Vili, Samppa ja Oskari. Tsemppiä pojat ja muistakaa treenata (jos aikaa jää =)
 
Treeni maistuu taas. Tapio Hakala ja kevyttä pumppailua