Lempäälän voimailijat

Lempäälän voimailijat

keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Ei menestystä ilman työtä

Voimanoston harrastaja joutuu miettimään, miksi oikeastaan vääntäytyy salille räntäsateessa tai silloin, kun muut pakkaavat auton ja ajavat mökille saunaan ja kaljalle.
Tuore Jyväskylän yliopiston tutkimus tutki harjoittelun ilmapiiriä. Tutkimus kannattaa lukaista ainakin päällisin puolin ja miettiä omia motiivejaan.
Äkkipäätä toivoisi, että Hakkarissa ja Sääksjärvellä hikoillaan sopivassa työn ja hauskuuden eetoksen höyryssä. Niistä on menestyminen leivottu. Tutkijan kuvailemaa menestyksen eetosta emme halua LeVossa ruokkia.


Eetoksilla tarkoitetaan urheilun ilmapiiriä, joka ilmenee toimintatavoissa, toiminnan luonteessa ja asenteissa. Kirsi Hämäläinen löysi urheilijoiden kertomuksista viisi erilaista urheilun eetosta: työn, menestyksen, virtuositeetin, hauskuuden ja huolenpidon eetokset.
- Työn eetoksessa harjoittelusta tulee tärkeämpää kuin tavoitteesta. Kovaa harjoitteleva urheilija on oikea urheilija. Oikealle urheilijalle kova harjoittelu on kunniaksi, vaikkei menestystä tulisikaan, Hämäläinen kertoo.

Hauskuuden eetoksessa urheilun ytimessä ovat ystävät ja kaikenlainen tekeminen urheilun parissa. Harjoitellessa on mukavaa ja kilpailuihin osallistutaan, koska se on kivaa. Harjoituksissa on hyvä tunnelma ja valmentaja on merkittävässä roolissa tunnelman luojana. Epäonnistumista ei ole tarpeen pelätä eikä hävetä. Tässä eetoksessa kanssakilpailijat nähdään ystävinä ja kilpailut ovat sosiaalisia tapahtumia.

Menestyksen eetoksessa pärjäämisestä tulee pakko. On häpeällistä olla häviäjä, voiton haluaminen on itsestäänselvyys ja milloinkaan ei voi olla tyytyväinen, sillä saavutettavaa riittää aina. Menestyksen eetos on taistelupuhetta. Kilpailuun lähdetään tosissaan ja verenmaku suussa.
Taistelu edellyttää kovuutta. Pehmeyttä edustaa heikkojen paapominen: Nuori Suomi on kirosana ja ”Kaikki pelaa” on lälläripuuhaa. Harjoitukset ovat näytön paikkoja ja onnistuminen menee hukkaan, ellei valmentaja nähnyt – ei syntynyt näyttöä.

Lähde: Urheilija ja valmentaja urheilun maailmassa: Eetokset, ihanteet ja kasvatus urheilijoiden tarinoissa. Kirsi Hämäläinen. Jyväskylän yliopisto.

Ei kommentteja: