Lempäälän voimailijat

Lempäälän voimailijat

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

VP 2013

Lauantaina 11.5.13 pidetty voimailupäivä sujui erittäin hienosti. Säät suosivat ja Lempoisten uimala toimi todella hyvänä kisapaikkana.
Järjestelyt aloitettiin jo puolilta päivin, jolloin talkoolaiset kokoontuivat lastukassa. Tarkoitus olikin järjestää "hieman" isommat kekkerit, kuin viime vuonna, joten hommaa riitti kaikille sopivasti. Tapahtumaa varten tehty toimintasuunnitelma helpotti järjestelyissä, joten ensi kerralla taidetaan mennä samalla kaavalla.

Kilpailijapalaveri pidettiin klo 15.00, jossa käytiin voimamieskisan säännöt ja lajit läpi. Viimehetken muutoksia jouduttiin tekemään mm. tukkipunnerruksen kuormaa vähennettiin hieman, sekä krisifiksin punnukset vahdettiin kahvakuulista käsipainoihin.

Voimamieskilpailu!

Alkulämmittelyiden jälkeen aloitettiin. Kisaan osallistui kahdeksan reipasta voimailijaa. Tällä kertaa saatiin kilpailla LeVon jäsenien kesken. Vaikka kilpailijoilla oli suuriakin koko- ja ikäeroja, oli meno kuitenkin yllättävän tasaväkistä.

Auton vedolla aloitettiin, joka oli ns. uusi laji meille. Hiace sai kyytiä, vaikka ylämäkeen vedettiin. 15 metrin matkasta suoriutui kaikki alle puolen minuutin. Käsijarru päällä ei auto liikkunut, tuli sekin kertaalleen koitettua.=)
Tekniikka ratkaisi paljon, vaikka kilpailijan koosta olikin hyötyä.

Seuraavana renkaan pyöritys. Vajaat 150kg painava puimurinrengas piti pyörittää kahdeksan kertaa ympäri, eli aikaa vastaan taisteltiin. Nurmikenttä toimi hyvänä alustana tälle lajille. Tasaväkistä oli meno tässäkin ja kaikki saivat hyvän ajan.

Tukkipunnerruksessa tulikin vähän isompia eroja. Tukki painoi n.60 kiloa, joka oli haasteellinen monelle kisaajalle. Isoimmat erot tulivat tässä lajissa. Aikaa suorittamiseen oli yksi minuutti, jonka aikana tukki piti punnertaa rinnalta suorille käsille mahdollisimman monta kertaa.

Selvästi raskain laji oli farmarikävely. Kahta 75 kiloista salkkua piti kuljettaa minuutin ajan, 15 metristä rataa ympäri. Pelkästään 150 kilon pitäminen näpeissä tuon ajan, on jo todella raskasta. Hienosti kulki kuitenkin kaikilla.

Krusifiksi päätti kisan. Kuuden kilon punnuksia kannateltiin kädet vaakasuorassa. Lajia varten tehty teline helpotti tuomarointia ja antoi samat "puitteet" kaikille. Kilpailija nojasi keskisalkoon, jolloin vaaka"mittari" säädettiin sopivalle korkeudelle. Kun käsien asento oli kohdillaan, lähti kello käyntiin.  Minuutin paikkeille pääsi kaikki.

Kisa mentiin reipasta vauhtia läpi eikä suurempia haavereita saattunut. Reilu tunti ja homma oli paketissa.
Kiitokset kaikille osallistujille sekä toimitsijoille!
Kilpailijat: Pasi Yliluoma, Tapani ja Tapio Hakala, Matias Holopainen, Juuso Nieminen, Jarkko Liimatainen, Kari Lahti ja Juha nygren

Toimitsijat: Tuomari-Kari Rintala, kirjuri-Seppo Korpinen, ajanotto-Samuel Hänninen ja avustaja-Kimmo Hämäläinen
Kaikki kilpailijat saivat T-paidat mukaan osallistumisestaa. Tarjolla oli LeVon ja ATV-poikien tarjoamia tuotteita.

Seuraavaksi pidettiin otevoimakisat. Mukana oli muutama laji, joissa puristusvoima joutui todelliselle koetukselle.
Esimmäisenä oli ns. lastaus, jossa eri painoisia ja muotoisia esineitä piti nostaa korokkeille. Viimeisenä punnuksena ollut 50 kilon kiekko oli kaikille paitsi yhdelle mahdoton. Sileä limppu pelkillä sormivoimilla ei nouse ihan helposti maasta irti.
Toisena lajina oli maksiminosto paksulla putkella, jossa roikkui punnukset. Kahva oli ns. tuplaputki, joka vaikeutti huomattavasti nostamista.
Otevoimakisaan osallistui mukavasti porukkaa ja saatiin mukaan myös sponsoreidenkin edustajia.
Isot kiitokset Lehtimäen Juhalle kisan järjestämisestä!
Loppupäivä jatkettiin makkaranpaiston ja saunomisen merkeissä. Muutama rohkea uskalsi käydä jo uimassakkin, vaikka vesi olikin vielä aika kylmää.  Evästä riitti kaikille ja hauskaa oli!
Yhdentoista maissa laitettiin pillit pussiin ja homma pakettiin.
Seuraavia voimailupäiviä jo kyseltiin, joten eiköhän järjestetä uudelleen ja vaikka vähän isommat vielä!


Vielä kerran isot kiitokset kaikille mukana olleille, talkoolaisille ja sponsoreille!!!

2 kommenttia:

Kassu kirjoitti...

Kiitokset kaikille mukana olleille.
Ponnistus oli kova ,mutta lopputulos erittäin onnistunut.
Ensivuonna viimeistään tavataan samoissa merkeissä.

Unknown kirjoitti...

Jees!
Nyt alkaa paletti oleen toteutus kelpoinen. Seuraavan vp:n järjestäminen on huomattavasti helpompaa.
Kiitokset kaikille mukana olleille!!!