Lempäälän voimailijat

Lempäälän voimailijat

lauantai 22. marraskuuta 2014

SuperTotal - KISARAPORTTI

Lempäälässä ensimmäistä kertaa järjestetyt SUPERTOTAL-kisat nostettiin lauantaina 15.11.2014 Hakkarin liikuntahallilla.
LeKin painonnostajien ja Lempäälän voimailijoiden yhdessä järjestämät kisat keräsivät mukavasti porukkaa paikalle. Viime hetken peruuntumisista huolimatta, kilpailijoita oli mukana kahdeksan.
SuperTotal on kilpailumuotona aika uusi, joten päivän aikataulu suunniteltiin "pienellä varauksella".
Ohjelmassa jokaiselle nostajalle oli 15 raskasta suoritusta, sekä tietysti lämmittelyt, minkä vuoksi kilpailu tulisi kestämään useita tunteja.
Kirjurit ja kuuluttajat. Jari Pohja Ja Seppo Korpinen
SuperTotal on Painonnoston ja Voimanoston lajien yhdistetty kilpailu, joka ratkaistaan pistein, eli nostettu kilomäärä suhteutetaan nostajan painoon.
Juha Aho antaa raudalle kyytiä työnnössä

Kari Rintala. Kisan kovin kyykky
Päivä alkoi klo 11.00 punnituksella (1h), jonka jälkeen alkoivat lämmittelyt kisaa varten. Kilpailu alkoi 13.15 Painonnoston lajeilla, järjestyksessä TEMPAUS ja TYÖNTÖ.
Molemmista lajeista suoriuduttiin aika hyvin kokeneempien painonnostajien johdolla. Monelle LeVon jäsenelle tempaus ja työntö, olivat uusia nostomuotoja, joten suoritusten painopiste oli enemmän "voimalla kuin tekniikalla".
Kaikki saivat kuitenkin kelpo tuloksen ja pienen tauon jälkeen jatkettiin Voimanostolla.

Voimanosto mentiin järjestyksessä, KYYKKY, PENKKIPUNNERRUS ja MAASTANOSTO.
Rami Jokinen
Molempien seurojen "perusharjoitteluun" kuuluu kyykkäämisen ja maastanoston eri variaatioita, joten kilpailijat olivat osittain "samalla viivalla" lajien suhtee.
Penkkipunnerruksen arveltiin kisan jälkeen olevan ratkaiseva tekijä kokonaisuutta ajatellen. Painonnoston normaaliin harjoitteluun ei juurikaan kuulu selällään tehtävät punnerrusliikkeet, joten Voimanostoa harrastavilla, oli tässä lajissa selkeä etu.
Maastanoston, eli "maven" tullessa viimeisenä lajina vuoroon, oli monelta nostajalta jo paukut aika vähissä. Kisahan ei ole ohitse, ennen kun viimeinenkin nostettu rauta kolahtaa lattiaan- tavataan sanoa voimanostajien kesken. Näin se oli myöskin tässä kisassa. Sijoitukset vaihtelivat tulostaululla monee kertaan, ennen kisan viimeistä vetoa.

Roope Aho
Matias Holopainen

Timo Lehtimäki sai painonnostajilta hyvää palautetta tekniikastaan

Kokonaisuudessaan kisa kesto oli noin kolme tuntia, joka oli hyvä suoritus, näin ensimmäistä kertaa SuperTotalia järjestettäessä.
Päivästä selvittiin hienosti ilman loukkaantumisia ja kilpailun järjestelyt toimivat hyvin.
Iso kiitos kuuluu ripeille levyn vaihtajille, toimihenkilöille sekä tuomareille!!!

Tulokset! -klikkaa kuva suuremmaksi

SuperTotal - pysti
SuperTotal-kisat päätettiin ottaa perinteeksi vuosittain, jonka voittaja saa mukaansa kaiverruksilla varustetun "kiertopalkintopystin".
Tällä kertaa pysti meni Lempäälän voimaijoiden, Juha Nygrenille!
Hyvässä hengessä nostetun kilpailun päätteeksi lähti koko kisapoppoo Lempoisten uimalaan rentoutumaan.
Ruokailun jälkeen pidettiin kokous, jonka yhteydessä oli palkintojen jako.
Neljä kilpailun parasta, sai mukaansa erilaisia tuotepalkintoja, mm. QUALITAS-lisäravinteita!
Loppuilta meni mukavasti saunoessa ja kilpailun leikkimielisissä "jälkipuinneissa".

Suuret kiitokset vielä kaikille osallistujille ja mukana olleille!
-ensi vuonna uudestaan!

Kisavideo tulossa lähiaikoina....

Ei kommentteja: